Tuusulan pormestari
Takaisin ylös

Pormestarin blogi

Pormestarin blogissa pääset seuraamaan aitiopaikalta Tuusulan kunnan päätöksentekoa. Blogiin kirjoittavat pormestari Arto Lindbergin lisäksi kunnanhallituksen varapuheenjohtajat Jussi Salonen ja Mika Mäki-Kuhna.

1. marraskuuta 2017 14.35

Pormestarin ensimmäinen talousarvioesitys: Investoinnit, investoinnit ja investoinnit

Pormestarin ensimmäinen talousarvioesitys julkaistiin tänään. Talousarviossa investoinnit ovat korkealla tasolla, historiallisen suuret 40 miljoonaa euroa. Investoinnit painottuvat vahvasti kunnallistekniikan rakentamiseen, mikä luo pohjan tulevalle asunto- ja työpaikkarakentamiselle. Tähtäimessä on elinvoimainen kunta.

Kunnassa on suunnitteilla tai käynnissä myös useita koulujen perusparannus- ja uudisrakentamishankkeita. Osa näistä investoinneista liittyy sisäilmaongelmien ratkaisemiseen. Toukokuussa 2017 hyväksytyssä pormestariohjelmassa on sisäilmaongelmille asetettu nollatoleranssi. Kunnassa tullaan tekemään hartiavoimin töitä sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi.

Toisena talousarvion kärkenä ovat tietenkin nykyisten asukkaiden palvelut ja viihtyvyys – maan parhaimpiin lukeutuva varhaiskasvatus ja opetus, kunnan ulkopuolellakin tunnetut kulttuuripalvelut, viihtyisä elinympäristö ja niin edelleen. Yksi osatekijä sekä vetovoiman että asukkaiden viihtyvyyden kannalta on julkinen liikenne. Vuoden 2018 alusta kunta liittyy HSL-alueeseen ja pyrkii yhdessä HSL:n ja kuntalaisten kanssa parantamaan työmatkaliikennettä ja sisäistä liikennettä.

Tuusula haluaa kehittää palveluita ja toimintaa kuntalaisten kanssa. Osallisuus on päivän sana ja siihen on määrärahoja talousarviossa. Kyse on talousarvion momentin lisäksi kaiken toiminnan läpileikkaavasta toimintatapojen muutoksesta. Lopputuloksena on toivottavasti tyytyväisiä asukkaita ja kuntalaisten näköinen kunta. Kutsun sinut mukaan tekemään yhdessä uutta Tuusulaa!

Tervetuloa lukemaan pormestariblogia!

Arto Lindberg
Tuusulan pormestari

 

Tutustu pormestarin talousarvioesitykseen ja siitä julkaistuun tiedotteeseen täällä.

TUNNISTEET: Talous

Ei kommentteja.

Kirjoita uusi kommentti

Otsikko
Kommentti*
Nimi/nimimerkki*
Tarkistekysymys
Paljonko on yksi plus viisi?
Vastaa numerolla: